Kesä 2022
29.8.2022
Muistaako kukaan Ansi-tuotteen? En minäkään, mutta netistä löytyi tieto, että olisi Harjavallasta. Mahtaako enää olla toiminnassa....
Tässä #päivänasu` ssa tänään koulussa, ja pusero on siis vähintään 38 vuotta vanha. Nuoruuskuva on nimittäin otettu vuonna 1984 täällä Kanteenmaassa samassa huoneessa. Tapetit on vaihdettu, mutta kaappikellot ovat täällä edelleen. Ne ovat Reino-isän tekemiä. Tuolloin niitä oli kaksi, yksi itselle ja toinen minulle. Nyt niitä on täällä neljä, sillä isä teki vielä kaksi lisää, että kaikille lapsilleni on oma kello. No, täällä ne odottavat, että Katri, Johanna ja Juha vievät omansa joskus omiin huusholleihinsa :-)
Hame noin 10 vuotta vanha #gerryweber .
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
25.8.2022
Eilinen "koulupuku", tosin Aatos- ei ollut töissä mukana. Tämä on todellakin kolmen sukupolven pusero: olen sen hankkinut joskus 1980-90-luvun taitteessa, käyttänyt paljon, "hylännyt" sen Kanteenmaahan, ja sitten äiti piti sitä vielä enemmän arkipuserona, ja Kanteenmaasta Johanna-tyttäreni otti sen taas käyttöön vähäksi aikaa :-)
Johannan kuva englanninsetterin pentujen kanssa on tasan 12 vuoden takaa, elokuusta 2010. Setterit ovat sen jälkeen meillä vaihtuneet ragdoll-kisuihin. Rotuna englanninsetterit ovat edelleen sydäntä lähinnä, se on vaan niin upea rotu, niin luonteen kuin ulkonäön perusteella, mutta kasvatustyöhön minulta loppui intohimo ja palo. Huipulla oli hyvä lopettaa 10 vuotta sitten, monen Maailman Voittajan, Euroopan Voittajan, kansallisten Voittajien ja noin 30 Kansainvälisen Näyttelymuotovalion kasvattajana. Ragdollit ovat "vain" kodin ilona.
Puseroon takaisin.... laput olen repinyt irti, ovat varmaan kutittaneet niskaa, mutta todennäköisesti #madeinfinland. Hameen olen aikaisemmissa postauksissa esitellyt, eli ulvilalaisen Jil'sin tuotantoa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
21.8.2022
Välillä sitä hämmästelee, kuinka kauniita #madeinfinland -vaatteita tuolta vintiltä löytyy! Muistan tämän hameen, mutta jostakin syystä en sitä paljon pitänyt. Tämä Miss Lynn -hamonen on 1980-luvun alkupuolelta. Missä päin Suomea tämä vaatevalmistaja on mahtanut toimia.... olisi mielenkiintoista tietää! Ehkä hameen kangas muistutti 1980-luvulla liikaa verhokangasta, ja siksi jäi kaappiin Nyt se on mielestäni kaunis, ja sitä paitsi kangas muistuttaa kovasti Sanna Marinin Pride-kulkueessa pitämän mekon kuosia. Joka tapauksessa, käyttöön tulee, vaikka vyötärö vähän kiristää :D
Pusero on jo aikaisemmin esittelemäni Charin-tuotemerkin pusero niinikään 1980-luvun alusta, Made in Finland tietenkin.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
16.8.2022
Elokuisen hellepäivän asu töissä: P.T.A:n pusero 1980-luvun puolelta ja Miranellan beige hame. Puserossa on sen ajan kauniita yksityiskohtia, mm. piilonapitus ja vyötäröä myötäilevät leikkaukset. Ja tietysti muhkeat olkatoppaukset, joita en ole ottanut pois ;-) Kyllä tätä puseroa tuli pidettyä paljon töissä, eri hameiden kanssa.
P.T.A. on alunperin Piretan tuotemerkki, tai siis Piretta alkoi vuodesta 1980 luoda P.T.A-nimistä mallistoa "nuoremmille kuluttajille". Piretta itsessään on v. 1967 Kuopioon perustettu vaatetusalan yritys (lähde: Wikipedia). Miranellan #madeinfinland hameen olen esitellyt jo aikaisemmin.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
9.8.2022
Tämän illan puuhia, valmistautua opettajan hommiin huomiseksi.#päivänasu
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
6.8.2022
Pentinkulman päivillä tänään, kuuntelemassa Forssassa koulunsa käynyttä kirjailija Satu Rämöä, näyttelijä & kirjailija Laura Malmivaaraa sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolaa, joka puhui nykyajan haasteista ja Suomen asemasta muuttuvassa Euroopassa. Loistavat puheet kaikilla kolmella!
Arvostan Mika Aaltolan asiantuntijuutta äärettömän paljon tässä arvaamattomaksi muuttuneessa maailmassa. Siksi tilaisuuteen oli pistettävä "parempaa päälle", joten otin vinttikammarista esiin Arolan asun, jonka olen hankkinut vuonna 1989 kummitytön ristiäisiin. Arolalla oli oma boutique Tampereen keskustorin reunalla, Sumeliuksen talossa, arvopaikalla. Muistan, kuinka mietin, että ostanko tämän asun, koska jotenkin siitä tuli minulle mieleen navettatakki, sellainen vanhanaikainen, jonka ainakin te hieman vanhemmat lukijat muistatte :-) No, minä sitten kuitenkin ostin sen, koska se oli Arolan, laadun tae. Myös pusero on Arolan kutomon.
Kuvassa olen Eila-äitini ja ristiäisten juhlasankarin kanssa. Olen pitänyt tätä asua kyllä jonkin verran aikoinaan, mm. koulun päätösjuhlissa Punkalaitumella. Välillä olkatoppauksien kanssa ja välillä ilman. Ja kyllähän navettatakki Pentinkulman päiville sopii, jos mihin, olihan Koskelan torpassa useampi kanttura, joita ensin Alma ja sittemmin Elina hoiti :-) Kuvat on otettu Väinö Linnan fiktiivisessä Pentinkulman ympäristössä, Urjalankylässä. Aina ohi ajaessa on kiinnostanut nuo vanhat idylliset rakennukset, mutta nyt poikkesimme siihen.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
4.8.2022
Vuosi on 1981.... Tämä salsa/frillamekko minulla oli päälläni Mattilan suvun "hallituksen" kokouksessa Tampereella ravintola Rusthollissa. Rusthollissa valmisteltiin ison sukujuhlan pitämistä. Vuoden 1981 kuvassa olen Eila-äidin kanssa. Ensimmäinen vuosi historian opiskelijana oli takana, ja olihan sitä omaksuttava yliopistouskottava tiedostavan opiskelijan look: polkkatukka ja ehdottomasti ilman meikkiä ;-) Nyt, yli 40 vuoden jälkeen, laitoin mekon päälleni kauppareissulle. Jos elokuussa riittää lämpimiä päiviä, puen sen töihinkin, kunhan koulu taas alkaa. Ja tukka käkkärälle sekä meikit naamaan!
Valitettavasti olen leikannut lapun niskasta pois, olisi ollut kiva tietää, minkä valmistajan tämä puuvillamekko on! Uskoisin, että se on #madeinfinland, koska siihen aikaan en muuta ostanut ja suomalainen vaatetarjonta oli runsasta.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
31.7.2022
Mikäs tässä poseeratessa, oman traktorin kyljessä retrovaatteissa :-) Fordson Major - kutsumanimeltään Majuri - on vuotta nuorempi, vuodelta 1962, mutta yhtä hyvinsäilyneitä olemme ;D Majuri on siis Reino-isän peruja, joka oli kuorma-autoilija. Kuulin, että ennen Majuria isällä olisi ollut piikkipyörätraktori, jonka hän sitten myi Oriniemeen. On tuo traktori ollut valtava kehitysharppaus, kun ennen sitä santakuormat tehtiin lapiolla...
Mutta sitten vaatteisiin! Nämä #madeinfinland -vaatteet minulla on ollut ainakin jo vuonna 1985, kuten vanhasta valokuvasta näkee. Kuvissa on myös sama #kaisuheikkilä -esiliina, eli olin eräissä 50-vuotisjuhlissa auttamassa vuonna 1985. Eilen käytin tätä asua - ilman essua - Kanteenmaan kansakoululaisten kesäjuhlassa. Olipa hauskat juhlat, hienoa nähdä entisiä ja nykyisiä kanteenmaalaisia vuosikymmenten takaa! Lämmin kiitos niin järjestäjille kuin emännille!
Pusero on Charin ja hame Hits. Näiden valmistajien tarinasta minulla ei ole tietoa, mutta kummatkin tosiaan Suomessa tehtyjä. Hameessa on superkauniit "liehakkeet". Myös koru on sama kuin vanhassa kuvassa, sitä pidin aikoinaan töissä paljon
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
30.7.2022
Kyllä Suomessa on kauniita pitäjiä ja kylänraitteja! Eilen ihmeteltiin kyläreissun ohella Kangasalan ja Pälkäneen harjuja vesistöineen (mm. Mallasvesi ja Roine) sekä Pyhän Mikaelin rauniokirkkoa, joka sekin on Pälkäneellä. Karuudessaan vaikuttava, tämä kirkko.
Tälle reissulle kaivoin vinttihuoneesta 40 vuotta vanhat vaatteet. Ruutupusero on Oscar of Sweden - tuotantoa, mutta nimestään huolimatta sivusaumasta löytyi lappu "Produced in Finland".... kai se on siis tehty Suomessa? Ostin puseron opiskeluaikana Tampereelta vaateliikkeestä, joka sijaitsi Hämeenkadulla Sokoksesta hieman Hämeenpuistoon päin. Mikähän liike siinä mahtoi olla? En yhtään muista, muuta kuin tuon ostotilanteen. Pusero on ns. solmupusero, eli vyötärölle tehdään helmasta solmu. Pusero jää ehdottomasti käyttöön, se natsaa monen erivärisen hameen tai housujen kanssa!
Hame on myös #madeinfinland Promisen tuotantoa. Koruillakin on oma tarinansa. Swarovskin kristallisydämen ostin vuonna 2008 Tukholmasta muistoksi, kun englanninsetterikasvattini Int Sh Ch MultiWinner Blue Baltic's Ice Crystal "Christa" voitti World Winner -tittelin. Pikkuruisen timanttikaulakorun ostin muistoksi Kapkaupungista vuonna 2009.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
26.7.2022
Tällä päivämäärällä tapasimme 10 vuotta sitten - sadekesän kauneimpana päivänä näillä huudeilla, Saunasillan tuntumassa <3 Siksi "juhla-ajelumme" suuntautui eilen samaan paikkaan. Toki piti käydä samantien hotelli Maakunnan kupeeseen entisöidyllä Lippakioskilla jätskillä.
Kesäretkemme toinen kohde oli kovasti eteläruotsalaista kylämiljöötä muistuttava Mathildedal Teijossa. Kannattaa vierailla, siellä on kauniin luonnon lisäksi hyviä ravintoloita ja kivoja pikkuputiikkeja. Yhtään vaatetta en ostanut - eiköhän niitä ole jo riittävästi! PetriS Chocolate - liikkeessä kyllä tein ostokset, samoin Kyläpanimossa. Siitä sitten vaateretroiluun.....
Eikö pallokuvio olekin aina muodissa - klassikko? Kuvien Ewald -asua olen käyttänyt siihen aikaan, kun alettiin rakentaa taloa Forssaan, eli 1986. Hyvin on tämäkin #madeinfinland pusero-hame -yhdistelmä kestänyt aikaa! Taidan pukea tämän päälle ekana koulupäivänä. Ewaldin vaatemerkki tehtiin näköjään Lahdessa. Lahti on ollut monen vaatevalmistajan kotikaupunki!
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
21.7.2022
Lähimatkailua Pyhän Marian kirkossa Sastamala Gregoriana -tapahtumassa kuuntelemassa Brugge 1487 -konserttia. Tänään ohjelmassa polyfoninen de Sancto Donatiano -messu. Olihan se elämys, ja kerran elämässä koettava, kun matkaa on vain 45 min. Mutta luulen, että jatkossakin musiikkimakuni keskittyy enemmän tuonne nuoruuden Hurriganes-fanittamiseen, Mattiin&Teppoon ja toki Eriniin ;D Pyhän Marian ja Olavin keskiaikaisissa kirkoissa käymme silloin tällöin, ja Pyhän Marian maalattiakirkko loi toki upean taustan ja tunnelman konserttiin!
Vinttihuoneesta löysin tähän tilaisuuteen Arolan puseron, jossa on erittäin kaunis kaula-aukko. Pusero on 1980-luvun lopulta. Kaulakoru myös noilta vuosilta, sekin paljon aikanaan käytetty. Mustan hameen olen esitellyt aikaisemmin, Carissan kellohame, jossa on kauniit napitukset. Kaikki jälleen #madeinfinland. Vaatekuvat otettu Pyhän Olavin kirkolla.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
20.7.2022
Turistina Turuus tänään. Tästä piti tulla pelkästään retrovaatepäivitys, mutta tämänpäiväisen erikoisen sattuman kautta palaan ensin 1960-luvun romanttiseen tragediaan - retroteemaa tietty sekin.
Viime vuosien aikana olemme kierrelleet aika paljon hautausmaita. Tänään Kärsämäen hautausmaalla löysimme näyttelijä-taiteilija Rami Sarmaston haudan. Sarmasto kuoli traagisesti 26-vuotiaana helmikuussa 1965 Humppilassa kakkostiellä liikenneonnettomuudessa. Hän oli kihloissa klassisen kauniin näyttelijä-laulaja Tamara Lundin kanssa ja heidän piti mennä naimisiin helmikuun lopulla - eli morsiuskimppuun suunnitelluista kukista tulikin hautajaiskukat :-( 1960-luvun kaunein laulu on mielestäni aina ollut "Sinun omasi", jonka Rami ja Tamara tekivät yhdessä. Kannattaa kuunnella, kauniin herkkä laulu, jonka Tamara netistä löytyneen tiedon mukaan levytti vasta viikko Ramin hautajaisten jälkeen, maaliskuussa 1965.
Niin, se erikoinen sattuma... Ajelimme tänään myös Turun Kakskerrassa ja poikkesimme sen vanhaan kivikirkkoon. Ja yhtäkkiä huomasimme - Tamara Lundin haudan... Emme tienneet, että hänet on haudattu Kakskerran pienen kivikirkon kupeeseen.
Traagisen rakkaustarinan jälkeen takaisin vaateretroiluun, sillä #päivänasu on 30 vuoden takaa, 1990-luvun alusta. Käytin tätä Tuomiss-puseroa paljon töissä aikoinaan, ja jälleen tänään turistina Turussa, ihmetellen elämän kulkua <3
Kuuntele: Sinun omasi
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
16.7.2022
Heinäkuun helteen #päivänasu - eipäs kun.... "lämpöä" +12 astetta ja sataa, päivämäärällä 16. heinäkuuta!
Hame on 1980-luvulta, jälleen Jil's -tuotantoa. Aika erikoinen onkin, pussitaskut edessä ja takaa napitus koko matkan. Tykkään! En varmaan pitänyt tätä kovinkaan paljon aikoinaan, kun oli päässyt unohtumaan, mutta onneksi löytyi #vinttikammari `sta tämäkin aarre. Säähän sopiva puolipitkähihainen pusero on #stjames #butikenpålandet -liikkeestä Huittisista. Ihana kissakaulakoru on #designbykieto.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
10.7.2022
Nainen 1960-luvulta, salsahame 1970-luvulta ja pusero 1980-luvulta :D
Nämä vinttikammarin aarteet tulevat varmasti jälleen käyttöön! Tätä #madeinfinland Tammi-tuotteen Reetriikka-ruususalsahametta olen käyttänyt joskus lukiolaisena 1970-luvun lopulla tansseissa käydessäni. Pusero on herkän aprikoosinen Malvatexin (myöh. Malviina) ompelimon Tampereelta. Kuvat Kuopiosta :-)
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
6.7.2022
Pusero 50 vuoden takaa, eli vuodelta 1972. Toinen kuva - sama pusero siis - on napattu luokkakuvasta, jossa olin 1B-luokalla Punkalaitumella oppikoulussa. Luokanvalvojani oli ihana Ritva Välimäki, joka myöhemmin oli kollegani yli 10 vuotta.
Pusero oli mielestäni aivan ihana! Erityisen hauskaa on, että nyt näkee muotiliikkeissä samanlaisia rypytettyjä vyötäröitä ja hihoja - katso kuvakollaasi ;-) Omissa kuvissani on puserossa väriero, mutta kyseessä on sama pusero, luokkakuvan värit vaan ovat muuttuneet muovin alla. Samoin hihan kuminauha otettiin myöhemmin pois. Valitettavasti pusero ei mahdu minun eikä tyttärieni päälle, se olisi juuri sopiva nykyisten oppilaitteni päälle, sillä silloinen oppikoulun eka luokka vastaa nykyistä alakoulun viidennettä luokkaa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
2.7.2022
Tonavan-Kokemäenjoen varrella ollaan jälleen, kuten edellisessäkin postauksessa. Nyt retkikohteena on Huittisten Ripovuori, upea näköalapaikka! Kaikissa kuvissa sama #päivänasu: hame #arola pusero #jils. Myös kaulakoru on sama kuin 32 vuotta sitten äidin kanssa Budapestissä otetussa kuvassa.
Budapestin reissun aikaan Unkari oli jo vapautunut Neuvostoliiton ikeestä, tämä tapahtui v. 1989. Muistan, kuinka loistava unkarilainen oppaamme kertoi kaunistelemattoman mielipiteensä venäläisistä ja mm. venäjän kielen pakollisesta opiskelusta. Venäjää opiskeltiin monta tuntia viikossa - ja mitään ei periaatteesta opittu, kun ei haluttu. Moti puuttui.
Näistä #madeinfinland vaatevalmistajista olen kertonut aikaisemmissa postauksissa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
1.7.2022
Budapest on kuuluisa kauniista Tonavan ylittävistä silloistaan. Komea on myös Kokemäenjoki Keikyän kohdalla, jossa uusi riippusilta yltää 228 metriä rannalta rannalle. Olin Eila-äidin kanssa Budapestissä heinäkuussa 1990 eli kuvien välissä on 32 vuotta - sama asu päällä!
Valkoinen hame on Arolan, pusero Jil'sin. Molemmat #madeinfinland. Keikyän lisäksi tänään tämä #päivänasu päällä Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa. Keikyästä puheenollen, sieltä isoäitini ja isoisäni isoäiti Johanna Vilhelmiina Mattila tuli elokuussa 1867 emännäksi Johan Kankaanpäälle Kanteenmaahan.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
28.6.2022
Vinttikammarin syövereistä löytyi vihoviimeisestä muovikassista nämä todennäköisesti 1970-80-luvun taitteen pelihousut :-) Näköjään Adidas on joskus ollut myös #madeinfinland !! Milloinkahan kolmen raidan valmistus Suomessa on päättynyt? Vaikka käyttöön ei tule, niin en niitä pois heitä. Pesinkin ne jo, mutta kuminauha on hapertunut.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
26.6.2022
Ei se ole klisee, että rippipuku kutistuu kaapissa! Nimittäin tällä päivämäärällä, juhannuksena 26.6.1976, pääsin ripille Punkalaitumen kirkossa. Onneksi tyttäreni Katri suostui malliksi - ja hänelle asu sopii. Uudet kuvat on otettu samassa pihapiirissä kuin vanhakin kuva.
Hame on Piretan #madeinfinland , mutta puserosta olen leikannut valmistajan lapun pois. Asu ei tule käyttöön, mutta jääköön edelleen muistoksi.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
23.6.2022
Juhannus, kansallispuku, Tammelan kaunotar -syreeni ja juhannusruusu <3 Juhannukseen kuuluu tottakai #kansallispuku - ainakin vanhojen suomalaisten elokuvien mukaan :-)
Eila-äitini ompeli minulle ylioppilaslahjaksi Punkalaitumen kansallispuvun, ja vuosi oli 1980. #punkalaitumenkansallispuku on hyväksytty vuonna 1935, samana vuonna kuin äitini syntyi. Taustalla kukkii nyt täysillä Tammelan kaunotar -syreeni, joka on ikivanhaa kantaa Tammelan Portaan kylästä, historiallisen Hämeen härkätien varrelta. Ja huumaavasti tuoksuva juhannusruusu kukkii kerrankin juhannuksena. Riemukasta keskikesän juhlaa kaikille! #vuorelma #töysänkenkätehdas
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
16.6.2022
En ole yleensä tehnyt vaatteiden suhteen vikaostoksia - sellaisia, että ne jäisivät lähes käyttämättöminä vaatekaappiin. Tämä jakkupuku on sellainen, tunnustan nyt noin 35 vuoden jälkeen!
Ostin tämän Arolan jakkupuvun 1980-luvun loppupuolella Arolan tehtaanmyymälästä Toijalassa. Muistan, kuinka hieman mietin ostoa, väri ehkä tökki, mutta jostain syystä sitten ostin sen. Toki pidin sitä ehkä jossain juhlissa, mutta sitten se jäi kaappiin. Saapi nähdä, otanko puvun nyt joskus käyttöön, niin kuin nämä muut vinttikammarista kaivamani vaatteet. Yleensä olen vaatekaupassa varma, mikä on minun juttuni, mutta ei varmaan yksi hutiostos haittaa :D Näissä vanhoissa #madeinfinland hameissa on se ihana ominaisuus, että poikkeuksetta niissä on "silkki"vuori!
Jil'sin silkkipuseroa olen sen sijaan käyttänyt paljon, se on hintansa ansainnut. Joutsenkoru on suht uusi, vuodelta 2017 Taiga-korun Suomi 100 -koru.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
12.6.2022
Punkaharjulla juhlistamassa 10-vuotistapaamistamme <3
Petrin lempitaiteilija on Reidar Särestöniemi, ja sen vuoksi minulla on Jukka Puljujärven Hálo From North Reidar -malliston pusero. Tämäkin on toki retroilua, sillä onhan Särestöniemi (k. 1981) niiiin retroa - Kekkosen hyvä ystävä!
Meidän juhlamme huipennus oli yksityinen illallinen hotelli Punkaharjun tornissa. Olipa mukava yllätys myös se, että samalle illalle osui Saimi Hoyerin (Johanna Oraksen suunnittelema) uuden takin julkistus, Lauri Erikssonin valokuvanäyttelyn avaus sekä Tuomo & Markus -konsertti! Juhlaa kaikille aisteille Kiitos #hotellipunkaharju !
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
8.6.2022
Vielä viimeisen kouluviikon "satoa": Carissan pusero 1980-luvun puolivälistä ja Malvatex-hame 1980-luvun alusta. Molemmat tietenkin #madeinfinland. Puserossa on melkoiset olkatoppaukset, kauniit leikkaukset ja persoonallinen kaulus. Hameessa kauniisti laskeutuva alaosan "levennys", joita näkee nyt uusissa hameissa ja mekoissa, kun katselee mainoksia. Sekä Carissasta että Malvatexistä (myöh. Malwiina) olen kertonut aikaisemmissa postauksissa.
Tämä oman vinttikammarin aarteiden esiin ottaminen ja esittely alkoi tavallaan leikkimielisesti tilanteessa, jossa tuntui, että Ukrainan sota alkoi ahdistaa ja hallita jopa arkielämää. Twitteriä ja mediaa tuli seurattua aivan liikaa, vanhana historianopettajana nämä asiat tietysti kiinnostavat ehkä "normikansalaista" enemmän. Itselle piti asettaa ruutuaikaa, ja keksiä muuta mukavaa sisältöä, joka vie ajatuksia välillä muualle. Toki edelleen tietysti seuraan tapahtumia ja edelleen Ukrainan sota järkyttää, eikä ukrainalaisten hätää ja taistelua meidänkin puolesta saa unohtaa. Yksi asia, mitä me täällä voimme tehdä, on Mika Aaltolan sanoin pitää pää kylmänä. Siinä auttaa itselle mieluinen tekeminen. Vaatevaraston myllääminen alkoi tosiaan leikkimielellä, mutta kyllä tämä harrastus sikäli vei mennessään, että löytämäni omat vuosikymmeniä vanhat vaatteet tulevat käyttöön. Samalla tämä on kunnianosoitus välillä jo melkein kadonneelle suomalaiselle vaateteollisuudelle #ekologisinvaateonvaatekaapissa
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
5.6.2022
Kesäloma paremmalla puolellaan 😊 Onnea vielä kaikille valmistuneille tai muuten juhlineille!
Tätä vinttikammarin aarretta muistan käyttäneeni kahdessa juhlassa. Hankin tämän #madeinfinland tunika-kellohame -kokonaisuuden serkkuni tyttären ristiäisiin alkukesästä 1987 eli 35 vuotta sitten. Eilen, 4.6.2022, käytin sitä jälleen saman serkun toisen tyttären vauvan ristiäisissä. Asu on Intress-nimisen vaatevalmistajan, ja kuva on otettu Vanajan kauniin kirkon edessä. Käytin tätä asua myös oman koulun päätöspäivänä eilen.
Toisen kerran käytin asua Kuhalan lukion lakkiaisissa keväällä 1991, kun kolmannen luokan luokanvalvojana minulla oli kunnia "kruunata" uudet ylioppilaat! Silloin muutin asua niin, että minulla oli sama yläosa, mutta hameena Miranellan kapea puolihame. Tämäkin Suomessa valmistettu. Toki olen käyttänyt tätä asua muulloinkin, mutta nämä juhlatilanteet ovat jääneet mieleen. Äidillä, ja varmaan yleensä hänen sukupolvellaan, oli periaate, että samaa leninkiä ei voinut käyttää toista kertaa, jos oli tiedossa, että juhlissa on samoja vieraita. Siksi meillä on vielä paljon jäljellä äidinkin juhla-asuja 😁 Onneksi nykyään on vähän toisinpäin - on ilo käyttää samoja juhlavaatteita monet kerrat!
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
3.6.2022
"Tulin töihin vanhoissa farkuissa", niin kuin Katja-kollega hauskan osuvasti sanoi :-) Kyllä, torstaina ja perjantaina käytin töissä ekan kerran mekkoa, joka on tehty vanhoista kierrätysfarkuista! Asun on tehnyt mittojen mukaan Tyyki Design Turusta, joka käyttää mm. vanhoja farkkuja materiaalina ihanissa mekoissaan.
Olin parisen vuotta sitten Naantalin kylpylässä opettajien Kiila-kuntoutuksessa. Vapaa-ajalla päätin hieman kuntouttaa itse itseäni, ja kävin Turussa tilaamassa tämän mekon. Olin jonkin aikaa seurannut #tyykidesign -ompelimoa Instagramissa ja ihastunut juuri tähän malliin. Asu ei ole omasta vinttikammarista löytynyt, mutta sopii kyllä muutoin tähän kierrätysteemaani. Tällaisten ompelimoiden soisi yleistyvän ja menestyvän!
Kiila-kuntoutuksesta sen verran, että se oli aivan loistava, mutta se sopisi erityisesti 35-50-vuotiaille opettajille, jotka saisivat siinä vaiheessa työuraa työkalupakin, jolla parantaa jaksamista nykyopettajan yhä vaativammaksi muuttuneessa ja muuttuvassa työssä! Vinkkiä #oaj :lle.... Jaksaa jaksaa.... vielä lauantai...